Syreenien katveeseen

Helteisenä alkava heinäkuu saa Suomen haltioihinsa. Torit täyttyvät hyväntuulisista kesälomalaisista, jotka hörppivät aamukahvinsa mukulakivetyksellä huojuvilla muovituoleilla istuen. Lapsiperheet pakkaavat kapsäkkinsä ja suuntaavat matkansa jukujukumaihin. Talven pelaamisesta unelmoineet jonottavat kentille tavoitteena puoli kierrosta toisten nauttiessa pitkän kaavan mukaan 18 väylästä. Jotkut valmistelevat veneitään lokkien kirkunan säestämänä. Monessa veneessä fallit jäävät lopulta työttömiksi ohjastajien keskittyessä nauttimaan auringonpaisteesta ja lämmöstä kannella makaillen.

Toisin on erään huvilapahasen pihamaalla. Talven neljän seinän sisällä vankina värjötellyt korjausrakentaja emäntineen meinaa revetä liitoksistaan päästessään jälleen peräkärryjen, lapioiden, alumiinitikaiden, kivituhkan ja multasäkkien täyttämään maailmaan. Syksyllä ja talvella peräkärry on ruma ankanpoikanen, jota kiskotaan milloin mihinkin tontin nurkkaan pois silmistä ja jaloista. Keväällä peräkärry muuttuu uljaaksi Feeniks-linnuksi, jonka avulla keski-ikäinen rakentajapariskunta luo, jos nyt ei sentään aivan ihmeitä, niin ainakin uuden kukkapenkin tontilleen. 

Maanrakennus on aina ollut emännän leipälaji. Vuosien varrella maa-aineksia on siirtynyt kuutiokaupalla paikasta toiseen. Jo hieman kuluneeksi ja ruosteiseksi käynyt Fiskars-niminen ystävä on ollut luotettavana apuna lapioitaessa väliin Emursketta, väliin kuorikatetta. 

Naapurin alkava rakennushanke on omiaan antamaan lisävauhtia pihan kunnostamiselle. Se mikä on ollut ajatuksissa ja toiveissa, on mitä ilmeisemminkin mukava toteuttaa jo tässä vaiheessa. Useammatkin satunnaiset ohikulkijat ovat myötätuntoisina suositelleet metrejä korkeaa kuusiaitaa koilliselle rajalle. Toiveet tuuheasta ikivihreästä karisevat kuitenkin sitä mukaan, kun emäntä tutustuu kuusiaidan kasvattamisen saloihin. "Kuusiaidan molemmin puolin on jätettävä tarpeeksi kasvutilaa". "Kuusiaitaa suunniteltaessa on hyvä huomata, että tilaa on jätettävä riittävästi myös taimien taakse, jotta aidanteen leikkaaminen on mahdollista". "Kuusiaita soveltuu väljiin pihapiireihin, joissa komea havukasvi ei pimennä ympäristöään". Ilmeistä on, että peruskorjaajan on tyydyttävä johonkin vaatimattomampaan puskaan. 4,5 metriä talojen välillä ei täyttäne määritelmää väljä. Ja on mahdollista, ettei edes visuaalinen etäisyys auta asiassa. Huvila naapureineen edustaa tätä nykyä tiivistä kaupunkiasumista, jossa lienee viisainta hyödyntää kääpiökokoiseksi jääviä kasveja. Tyylirikosta puuttuu enää japanilaishenkinen puutarha.

Huolellisen harkinnan jälkeen talon rouva päätyy nostalgiseen syreeniin. Aivan hetkessä pihamaa on täyttynyt taimipurkeista. Pihan iloisesta ja elinvoimaisesta sekamelskasta löytyy niin "Holgeria", "Isabellaa" kuin perinteistä unkarilaistakin. Tontilla jo valmiiksi kasvaville vanhoille kaunottarille tuumataan lisävahvistusta niiden harventuneisiin juuristoihin.

Hieman haparoivasta alusta huolimatta taimi toisensa perään löytää uuden kasvupaikan. Tontin raja-alueet herättävät usein tunteita. Niin tässäkin tapauksessa. Tosin vähän eri merkityksessä kuin yleensä. Ärräpäät ja hiki lentävät kun toimeliaat istuttajat puskevat ohi kivien ja pintajuurakoiden. Kymmenennen taimen jälkeen löytyy rutiini ja rytmi - lapion ja rautakangen avulla kuoppa, kastelu, istutusmulta, taimi kuoppaan, täyttö ja runsas kastelu. Osavaiheet eivät valitettavasti suju jokaisen taimen, jos yhdenkään, osalta kovin ripeästi. Jokunen istutuskuoppa vaati työtä niin paljon, että talkooalueella joudutaan pitämään väliin pitkällisiäkin huili-, ruoka- ja juomataukoja. Aivan mullalla, kasteluvedellä ja taimilla ei syreeniaidanteen perustamisesta kuitenkaan selvitä. Istutuskanaalin ympärillä rehottavat rikkaruohot ja muu puutarhallinen epäjärjestys mietityttää. Lääkkeeksi haetaan Ämmässuon kaatopaikan kupeesta peräkärrykaupalla kuorikatetta ja kivituhkaa. Jaa, lopputulos näyttää ihan mieleiseltä. Ainakin jos vanhaan vertaa.

Odottavalla mielellä

Kylmä alkukesä pyrkii lannistamaan innokkaan puutarhaihmisen. Korjausrakentaja vaimoineen katselee huolestuneena sateen kastelemasta ikkunasta talviunestaan kovin kituliaasti heräilevää pihamaata. Pensaiden ja puiden leikkausaika livahti huomaamatta ohitse eikä kolea ja ankea alkukesän päivä houkuttele muihinkaan askareisiin. Kesäkuu muodostuu väistämättä luppokuukaudeksi, ohikulkevien viikkojen saldoksi kun jää kahden ruusupensaan leikkaaminen. Harmaat ja puutuneet oksat eivät aivan vakuuta eläväisyydellään. Jää nähtäväksi, selviävätkö ruusuvanhukset yksioikoisen leikkaajansa toimenpiteistä.

Postia

Peruskorjaajan postilaatikkoon on kolahtanut tärkeä kirje. Naapurin rakennuslupa. Lupa, jossa todetaan, että 4,5 metrin päähän peruskorjaajan talopoloisen säiden ahavoimasta koillisseinästä on aivan suotavaa nousta uudisrakennuksen jylhä kiviseinä. Johan ohikulkevat ovat joutuneet tuijottamaan samaa näkymää jo yli 100 vuotta. Se on paljon se. Uusi luuta lakaisee, luojan kiitos.

Kysymys on yhteisestä asiasta, niin kuin Kauniaisissa aina. Uudisrakennushanke on aiheuttanut vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Mistä lie johtuu, että peruskorjaajan korviin on kantautunut pääasiassa tuota jälkimmäistä. Peruskorjaaja liikuttuu kyyneliin kuullessaan erään paikallisen asukkaan toteavan ”tottakai me täällä Granissa suojelemme omaamme”. Hiukan häntä jää kyllä ihmetyttämään, kuinka nopeasti Kauniaisissa oma voi muuttua vieraaksi. Satavuotisesta kauniaislaisesta historiastaan huolimatta jugend-vaikutteinen huvila ei näytä olevan enää suojelua tarvitseva, vaan markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan pyörteissä tempoileva muinaismökki, joka uhkaa häiritä olemassaolollaan nykyaikaista yhdyskuntasuunnittelua.

Peruskorjaaja on juuttunut etäisyyden käsitteeseen. Välimatka eli etäisyys on numeerinen arvo, joka kertoo sen, kuinka kaukana kaksi kappaletta ovat toisistaan minä tahansa aikana. Painotus sanalla toisistaan. Peruskorjaaja aprikoi, onko uudisrakentaja varmasti huomioinut hankkeessaan sen, että uudisrakennus on huvilasta täsmälleen yhtä kaukana tai lähellä kuin huvila uudisrakennuksesta. Peruskorjaaja kantaa huolta siitä, että pikkujoulutunnelmissa törmää epähuomiossa sisään naapurin ovesta tai että uudisrakentaja kompuroi samoissa tunnelmissa vanhan talon ovesta sisään. Talon emäntä hätäilee uutta kotiasua joutuessaan estradille omassa keittiössään. Onneksi talkoissa on mukana rakennustarkastaja, joka tuo ongelmaan avuksi visuaalisen etäisyyden. Se varmasti pelastaa uudet naapurukset törmäämästä toisiinsa aamuisella lehdenhakureissulla. Sitä paitsi sopu sijaa antaa ja läheisyys yhdistää.  

Kohtuullisuuden periaate on tätä päivää. Tätä päivää elävä rakennustarkastaja tuumaa, että on aivan kohtuullista, että rakennusoikeus tulee ylitetyksi. Samalla tavoin aivan yhtä kohtuullista on, että 4 metrin rajasäännöksestä poiketaan. Luulisi olevan peruskorjaajallekin pikkuhiljaa selvää, että olosuhteet huomioon ottaen vähintään yhtä kohtuullista on se, että kulttuurishistorialliset arvot kärsivät. Voisiko siis olla kohtuutonta, että uudisrakennus sijoitetaan 4,5 metrin päähän suojellusta huvilasta? Kysymys on tässä tapauksessa ainoastaan vähäisistä poikkeamista. Peruskorjaaja jää pohtimaan, mitä merkittävät poikkeamat mahtavat olla.

Rakennustarkastajan asema vaatii itsevarmuutta ja kykyä nähdä tulevaisuuteen. Tehtävä ei ole mikä tahansa. Kysymys on kaupunkikuvan kehittämistä paikallisiin oloihin sopivaksi. Kysymys on viime kädessä rakentamisesta, jonka vaikutukset näkyvät tuleville sukupolville. Kuntalaisten onneksi virkamiehellä on rohkeutta viitata kintaalla museoviraston kammioissa kuivettuneiden tutkijoiden kommenteille ja nähdä hämähäkinverkkojen läpi kohti uutta aikaa. Eikä hän missään tapauksessa mene lankaan ainakaan silloin, kun peruskorjaaja esittää tolkuttomia näkemyksiään uudisrakennushankkeesta. Aika vaatii uudistuksia ja ne tullaan tekemään tyylillä. Sosiaalisessa mediassa Kauniaista DDR-tyyppisen keskustan rakentamisesta moittimaan uskaltautuvat kuntalaiset lienevät tökeröitä ja kaavasuunnittelua ymmärtämättömiä maallikoita. On tärkeää osata ohittaa epäolennaiset kommentit.  

Kaupungin verkkosivut tietävät kertoa, että kaupunkikuvatoimikunnalla on kaupunkikuvan kehittämisessä ensisijaisen tärkeä tehtävä. On oivallista, että rakennustarkastaja sattuu olemaan esittelijänä ja suunnannäyttäjänä rakennuslautakunnan lisäksi myös kaupunkikuvatoimikunnassa. Varsinkin kun kaupunkikuvatoimikunnassa on jäseniä kokonaiset kolme. On vain kuntalaisten etu, että valtikka on yksissä käsissä. Näin varmistetaan, että rakennustarkastajan verraton ammattitaito, kokemus ja näkemys ohjaavat Kauniaisten rakentamista suunnittelusta aivan viimeiseen katselmukseen saakka. Peruskorjaajaa värisyttää vaihtoehtoinen ajatus. Entä jos tärkeässä vakanssissa oleva virkamies olisikin vanhojen muinaismökkien suojelusta kiinnostunut ekohippi, joka saattaisi toimillaan pysäyttää Kauniaisten kasvun kohti metropolitasoista kaupunkia?

 

Kauniainen on arvokas muisto niiltä vanhoilta, hyviltä ajoilta, jolloin viisaan käsi ohjasi kouliintumatonta kansaa ja osasi pitää rahvaan kurissa. Jokaiseen postilaatikkoon kerran kuussa jaettava Kaunis Grani -lehti raportoi paikallisille kaupungissa tapahtuvista asioista. Verkkolehteä etsivä peruskorjaaja klikkailee hiirellään hämmentyneenä – kerta toisensa jälkeen tietokoneen näytölle avautuu Kauniaisten kaupungin verkkosivut. Vika ei ole tällä kertaa vanhassa koneessa. Tarkempi tutkimus osoittaa, että ”Kaunis Grania julkaisee Ab Grankulla Lokaltidning -  Kauniaisten Paikallislehti Oy niminen yritys, jonka Kauniaisten kaupunki omistaa”. Monet kuvailevat Kauniaista, jos ei nyt ihan omaksi pikkuruiseksi valtakunnakseen, niin ainakin ainutlaatuiseksi saarekkeekseen eteläisessä Suomessa. Aamukahviaan nauttiva peruskorjaaja jää pohtimaan sananvapauden ja julkaisuvapauden välistä dilemmaa. Mitkä olivatkaan ne maat, joissa valtio omistaa päälehden? 

Kellarin pimeydestä päivänvaloon

Eteisen portaiden alle jää pieni syvennys. Sinne löytävät tiensä ulkovaatteet siinä missä muukin arkipäiväinen tarpeisto. Naulakossa roikkuva huomioliivi tai treenikassi on yleensä ensimmäinen asia, minkä sisään astuva vieras kodistamme huomaa. Taitaa ulkovaatteiden välistä pilkottaa silityslautakin. Avomallinen kaappi on kieltämättä kätevä joskaan ei kovin esteettinen ratkaisu. Jotain on tehtävä kiireen vilkkaa. 

Remontin nyanssivaihe on aina omalla tavallaan haastava. Jäljellä olevat työt ovat ähräämistä aikaavievien yksityiskohtien kimpussa eikä työn lopputulos kohauta useimmiten sen enempää yleisöä kuin omaa väkeäkään. Kokonaisuus muodostuu kuitenkin kiistatta yksityiskohdista, joita tässä tapauksessa piisaa.

Syvennykseen täytyy saada ovi. Tehtävä ei ole helppo. Aukko kun ei vastaa nykyisiä eikä entisiä standardeja. Vanha komeronovi sopisi korkeutensa puolesta näkösuojaksi, mutta ne ovat turhan kapeita syvennyksen käyttöä silmällä pitäen. Kellarista siivouksen yhteydessä "löydetty" ovi karmeineen onkin jonkinlainen lottovoitto. Se on tismalleen sopivan korkuinen ja levyinen.

Vuosikymmeniä kellarin lattialle valunut vesi on päässyt harmillisesti tekemään vahinkoa. Karmin alaosat ovat pehmenneet lahoiksi. Vaikka umpipuinen ovilevy on saanut osakseen iskuja, on se säästynyt vesivaurioilta. Kokonaisuus ei ole siis aivan 10+. Vahingot todetaan perusteellisemman tarkastuksen jälkeen onneksi odotettua pienemmiksi. Puupaikkauksien jälkeen ovi karmeineen voidaan nostaa paikalleen.

 

Vanhaa kunnostaessa joutuu alati pohtimaan uuden ja vanhan arvoa. Mitä kannattaa uusia, mikä voidaan säästää. Vanhasta ei saa uutta, mutta vanhaa arvostavalle uusi ei ole itseisarvo. Uudesta tulee nopeasti epämääräisen vanhaa, joskus jo muutaman käyttökerran jälkeen. Oikeasti vanha on kaunista, muutaman vuoden käytetty ennemminkin murheellisesti kulunutta. Uusi on peruskorjaajan silmiin muovista, mutta liikaa elämää nähnyt näyttää peruskorjaajankin silmään suttuiselta. Näiden kysymysten äärelle päädytään myös oven kohdalla. Poistaako vanha maali kokonaan vai hioako pinta vain kevyesti ennen uutta pintakäsittelyä? Kitataanko naarmut ja kolot? Selvää on se, että ovi on paksun likakerroksen peittämä ja tuhriintunut öljyyn.  Erinäisten puhdistusyritysten jälkeen kaapista kaivetaan apuun monessa menossa mukana ollut Universal Stone. Syvälle puupintaan imeytynyt musta lika ja rasva saavat kyytiä. Jos nyt ei aivan yhdellä pyyhkäisyllä, niin kuitenkin kohtuullisen uurastuksen jälkeen.

Huolellisen pesun tuloksena ovesta kuoriutuu varsinainen ikäkaunotar. Korjaus- ja pintakäsittelysuunnitelmista luovutaan. Miten ikinä näin kaunista väriä voisi löytyä uudestaan? Listoitus pohdituttaa - samassa tilassa olevat koristeelliset ikkunalistat asettavat tietyt reunahdot ovea ympäröiville listoille. Samanlaisia listoja ei tällä erää ole saatavissa, joten päädymme kahdesta erillisestä listasta muodostuvaan yksinkertaiseen vaihtoehtoon. Ystävän vuosikymmeniä sitten askartelema kranssi löytää paikkansa oven yläpeilistä. Pieni pala talon historiaa on saanut uuden elämän.

Aika kultaa muistot ja silottaa mielikuvat. On aika katsella ennen ja jälkeen -kuvia eteisen syvennyksen osalta.