Sivun näyttöjä yhteensä

Tietoja minusta

Oma kuva
Tämä blogi on perustettu kertomaan eräästä vanhasta huvilasta ja sen vaiheista. Tarina on sekametelisoppa menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tarinan takana on perhe, joka otti asemakaavalla suojellun 100-vuotiaan huvilan hoiviinsa keväällä 2013. Usean vanhan talon kunnostushankkeen jälkeen he löysivät kotisatamaan Kauniaisiin, Gallträskin rantaan. Huvila oli ollut vuokralla pitkään ja osin siksi huonossa kunnossa. Huvilan korjaamisen ideologia noudattaa Panu Kailan kymmentä käskyä. Mitään vanhaa ja käyttökelpoista ei hylätä ilman hyviä perusteita. Korjaamisessa arvostetaan aitoa ja laadukasta. Toki virheitä sattuu, mutta pyrkimys siis on hyvä. Olemme iloisia kaikesta palautteesta, niin risuista kuin ruusuistakiin. Samoin oivaltavista ideoista ja ajatuksista. Sana on vapaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Syreenien katveeseen

Helteisenä alkava heinäkuu saa Suomen haltioihinsa. Torit täyttyvät hyväntuulisista kesälomalaisista, jotka hörppivät aamukahvinsa mukulakivetyksellä huojuvilla muovituoleilla istuen. Lapsiperheet pakkaavat kapsäkkinsä ja suuntaavat matkansa jukujukumaihin. Talven pelaamisesta unelmoineet jonottavat kentille tavoitteena puoli kierrosta toisten nauttiessa pitkän kaavan mukaan 18 väylästä. Jotkut valmistelevat veneitään lokkien kirkunan säestämänä. Monessa veneessä fallit jäävät lopulta työttömiksi ohjastajien keskittyessä nauttimaan auringonpaisteesta ja lämmöstä kannella makaillen.

Toisin on erään huvilapahasen pihamaalla. Talven neljän seinän sisällä vankina värjötellyt korjausrakentaja emäntineen meinaa revetä liitoksistaan päästessään jälleen peräkärryjen, lapioiden, alumiinitikaiden, kivituhkan ja multasäkkien täyttämään maailmaan. Syksyllä ja talvella peräkärry on ruma ankanpoikanen, jota kiskotaan milloin mihinkin tontin nurkkaan pois silmistä ja jaloista. Keväällä peräkärry muuttuu uljaaksi Feeniks-linnuksi, jonka avulla keski-ikäinen rakentajapariskunta luo, jos nyt ei sentään aivan ihmeitä, niin ainakin uuden kukkapenkin tontilleen. 



Maanrakennus on aina ollut emännän leipälaji. Vuosien varrella maa-aineksia on siirtynyt kuutiokaupalla paikasta toiseen. Jo hieman kuluneeksi ja ruosteiseksi käynyt Fiskars-niminen ystävä on ollut luotettavana apuna lapioitaessa väliin Emursketta, väliin kuorikatetta. 

Naapurin alkava rakennushanke on omiaan antamaan lisävauhtia pihan kunnostamiselle. Se mikä on ollut ajatuksissa ja toiveissa, on mitä ilmeisemminkin mukava toteuttaa jo tässä vaiheessa. Useammatkin satunnaiset ohikulkijat ovat myötätuntoisina suositelleet metrejä korkeaa kuusiaitaa koilliselle rajalle. Toiveet tuuheasta ikivihreästä karisevat kuitenkin sitä mukaan, kun emäntä tutustuu kuusiaidan kasvattamisen saloihin. "Kuusiaidan molemmin puolin on jätettävä tarpeeksi kasvutilaa". "Kuusiaitaa suunniteltaessa on hyvä huomata, että tilaa on jätettävä riittävästi myös taimien taakse, jotta aidanteen leikkaaminen on mahdollista". "Kuusiaita soveltuu väljiin pihapiireihin, joissa komea havukasvi ei pimennä ympäristöään". Ilmeistä on, että peruskorjaajan on tyydyttävä johonkin vaatimattomampaan puskaan. 4,5 metriä talojen välillä ei täyttäne määritelmää väljä. Ja on mahdollista, ettei edes visuaalinen etäisyys auta asiassa. Huvila naapureineen edustaa tätä nykyä tiivistä kaupunkiasumista, jossa lienee viisainta hyödyntää kääpiökokoiseksi jääviä kasveja. Tyylirikosta puuttuu enää japanilaishenkinen puutarha.

Huolellisen harkinnan jälkeen talon rouva päätyy nostalgiseen syreeniin. Aivan hetkessä pihamaa on täyttynyt taimipurkeista. Pihan iloisesta ja elinvoimaisesta sekamelskasta löytyy niin "Holgeria", "Isabellaa" kuin perinteistä unkarilaistakin. Tontilla jo valmiiksi kasvaville vanhoille kaunottarille tuumataan lisävahvistusta niiden harventuneisiin juuristoihin.




Hieman haparoivasta alusta huolimatta taimi toisensa perään löytää uuden kasvupaikan. Tontin raja-alueet herättävät usein tunteita. Niin tässäkin tapauksessa. Tosin vähän eri merkityksessä kuin yleensä. Ärräpäät ja hiki lentävät kun toimeliaat istuttajat puskevat ohi kivien ja pintajuurakoiden. Kymmenennen taimen jälkeen löytyy rutiini ja rytmi - lapion ja rautakangen avulla kuoppa, kastelu, istutusmulta, taimi kuoppaan, täyttö ja runsas kastelu. Osavaiheet eivät valitettavasti suju jokaisen taimen, jos yhdenkään, osalta kovin ripeästi. Jokunen istutuskuoppa vaati työtä niin paljon, että talkooalueella joudutaan pitämään väliin pitkällisiäkin huili-, ruoka- ja juomataukoja. Aivan mullalla, kasteluvedellä ja taimilla ei syreeniaidanteen perustamisesta kuitenkaan selvitä. Istutuskanaalin ympärillä rehottavat rikkaruohot ja muu puutarhallinen epäjärjestys mietityttää. Lääkkeeksi haetaan Ämmässuon kaatopaikan kupeesta peräkärrykaupalla kuorikatetta ja kivituhkaa. Jaa, lopputulos näyttää ihan mieleiseltä. Ainakin jos vanhaan vertaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti