Sivun näyttöjä yhteensä

Tietoja minusta

Oma kuva
Tämä blogi on perustettu kertomaan eräästä vanhasta huvilasta ja sen vaiheista. Tarina on sekametelisoppa menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tarinan takana on perhe, joka otti asemakaavalla suojellun 100-vuotiaan huvilan hoiviinsa keväällä 2013. Usean vanhan talon kunnostushankkeen jälkeen he löysivät kotisatamaan Kauniaisiin, Gallträskin rantaan. Huvila oli ollut vuokralla pitkään ja osin siksi huonossa kunnossa. Huvilan korjaamisen ideologia noudattaa Panu Kailan kymmentä käskyä. Mitään vanhaa ja käyttökelpoista ei hylätä ilman hyviä perusteita. Korjaamisessa arvostetaan aitoa ja laadukasta. Toki virheitä sattuu, mutta pyrkimys siis on hyvä. Olemme iloisia kaikesta palautteesta, niin risuista kuin ruusuistakiin. Samoin oivaltavista ideoista ja ajatuksista. Sana on vapaa.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Nälkä kasvaa syödessä

Sitä mukaa kun puutarhanhoidolliset toimet tuottavat tulosta tontin yhdessä nurkassa, alkavat muut nurkat näyttää hoitamattomilta elleivät jopa epäsiisteiltä. Ei niin, että tavoitteena olisi viimeisen päälle hiottu vihreä paratiisi, mutta sentään jonkinlaista entrausta tarvitaan siellä ja täällä. Tehtävien töiden määrä kasvaa kasvamistaan sitä mukaa kun kesän aurinkoiset ja lämpöiset päivät vähenevät. 

Talon vierustaa seuraava kulkuväylä alapihalle on muodostunut vuosikymmenien kuluessa tuhansien askeleiden kuluttamana. Polku muistuttaa lähinnä kourua ja on sateen jälkeen ikävästi iljanteinen. Polkupahanen osuu lisäksi tontille tultaessa ensimmäisten asioiden joukossa tulijan silmään ja on siksi kiireellisesti kohennettavien listalla. 

Polku on sekä kapea että muhkurainen. Väylää on ensinnäkin syytä leventää roimasti käytettävyyden lisäämiseksi. Kelpoinen lopputulos edellyttää myös kivien ja humuksen poistamista. Pihatöissä raavastuneet ja ruskettuneet pihanrakentajat pohtivat hetken jonkin pienen työkoneen vuokraamista, mutta päättävät lopulta suoriutua tehtävästä lapion ja lihasvoiman avulla. 

Kaikki mikä näyttää pieneltä ei aina ole pientä. Joskus näkyvillä oleva voi olla vain jäävuoren huippu. Niin tässäkin tapauksessa. Pikkuruiseltä näyttänyt kivi aiheuttaa kohtalaisen laajan operaation keskikesän auringossa.



Tarmokkaan kaivamisen ja vääntämisen jälkeen kivi nousee kuopastaan. Erinäisistä olkapäävammoista johtuen sitä ei kuitenkaan saada nousemaan ylämäkeä kohti lopullista sijoituspaikkaansa. Viimeisenä vaihtoehtona tehdään päätös valjastaa kansanautonakin tunnettu menopeli kiskomaan kivi yläpihalle. Hinaaminen ei käy aivan vaivattomasti eikä missään tapauksessa käden käänteessä. Kuormaliinat liukuvat kiven ympäriltä ja viuhahtelevat ilmassa. Työn koordinaattorina toimiva emäntä suojautuu porraspilareiden taakse ohjaamaan auton kuljettajaa. Omat ja naapurin lapset ohjataan turvallisuussyistä sisälle.



Hevosvoimien avittamana kivi lopulta liikkuu rivakasti ylöspäin. Seuraavat voimainponnistukset ovat kuitenkin edessäpäin. Kiveä on suunniteltu päätykiveksi aiemmin kesällä tehtyyn penkereeseen, mutta mahdollisia sijoituspaikkoja ilmenee yhtäkkiä useampia. Koska lopputulosta on vaikea arvioida näkemättä, joutuu talon isäntä töihin. Tuonne. Jaa, ehkä sittenkin tänne. Ei missään tapauksessa ainakaan tähän. Kokeillaanko vielä tuonne? Uurastuksen tuloksena kivi päätyy juuri siihen alunperin uumoiltuun kohtaan. Isäntä huokaisee helpotuksesta. Déjà-vu - isäntä muistelee olohuoneen sohvien kanssa pelatun samanlaista shakkia joskus aiemmin.




Istutuskuoppia kaivetaan, väylää levennetään ja kivituhkaa levitetään peräkärrykaupalla. Mutta kysymysmerkiksi jää edelleen polun ja istutusten välinen raja. Vinkkejä haetaan niin internetistä kuin ystävien ja naapureidenkin pihoilta. Tehdasvalmisteiset kivet eivät tule kysymykseen. Eivätkä sen puoleen luonnonkivetkään. Polku on liian kapea kovin runsaan penkereen rakentamiseen.



Ratkaisu ongelmaan löytyy yllättäen eräältä espoolaiselta rakennustyömaalta. Korjausrakentajan peräkärry nähdään liikennöivän ahkerasti Kauklahden ja Kauniaisten väliä. Kerrostalojen tieltä louhitusta kalliosta tulee oivallista rakennusmateriaalia vanhan huvilan polun reunustaksi. Uutterat kädet sommittelevat louheesta kelpo kivetyksen ja istuttavat angervoja kasvamaan tulevaisuudessa tuuheaksi aidanteeksi ilahduttamaan polulla kulkevaa. 


Puutarhasta hullaantunut

Puutarhanhoitoon liitetään monenlaisia mielikuvia. Pikainen selailu internetissä tuottaa tuloksena seuraavia teesejä:
  1. Puutarhanhoito on puutarhakasvien kasvattamista ja hoitamista
  2. Puutarhanhoito on helppoa
  3. Puutarhanhoito tekee hyvää keholle ja mielelle
  4. Puutarhanhoito on hyvää terveysliikuntaa
  5. Puutarhanhoito hellii parisuhdetta
  6. Puutarhanhoito vähentää stressiä ja masennusta
  7. Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito

Kohdat 2-7 ovat helposti kumottavissa. Puutarhanhoito ei missään tapauksessa ole helppoa. Pelkästään taimien istuttaminen edellyttää perehtymistä, joka vastaa laajuudeltaan väitöskirjan kirjoittamista. Puutarhanhoidolla saattaa olla myös merkittäviä terveyshaittoja, jotka liittyvät sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Selkää särkee, kynnet katkeilevat ja päässä humisee. Rasitusvammat ovat puutarhaa hoitavan arkipäivää. Kohta kuusi "Puutarhanhoito vähentää stressiä ja masennusta" kumpuaa todennäköisesti jonkun onnettoman oikosulusta. Oikea sanamuoto olisi: "Puutarhoito tekee hulluksi". Vanha sanonta kertoo "hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä". On tietysti aivan subjektiivinen kokemus kumpi on viisaampaan saati mukavampaa, makoilu lepotuolissa vai hiestä märkänä raataminen. Toisaalta puutarhahulluudessa on tiettyä huvia, jota muut kuin hullut eivät tunne.

Porottavan auringon alle aamusta iltaan puutarhanhoitoa harrastava talon emäntä joutuu mielessään toteamaan, että ainoastaan kohta yksi pitää paikkaansa ja sekin vain osittain. Tärkeä osa puutarhanhoitoa on raskaiden kivien ja maa-ainesten siirtely. Tärkein osa. Pahimmillaan puutarhanhoito on pelkästään sitä. Puutarhakasvien kasvattaminen ja hoitaminen saattaa jäädä lähinnä kiihkeäksi unelmaksi, jota ei voi koskaan tavoittaa.

Syreeniaidanteen istuttaminen keskeytyy reunuskiviin. Kivet ovat alunperin muodostaneet kulkualuetta rajaavan muurin, mutta vuosikymmenien kuluessa multa, savi ja rikkaruohot ovat ottaneet ylivallan. Viisaiden päiden kopsahtaessa yhteen syntyy lopputulosta silmällä pitäen kelpoinen suunnitelma. Kivet nostetaan ylös, puhdistetaan ja asennetaan takaisin paikalleen. Kivien yläpuolelle istutetaan kruunuksi tuuhea syreeniaita.

Suunnitelmat ovat aina kovin viehättäviä. Käytännön toteutus tarkoittaa sen sijaan raakoja tosiasioita. Kivenjärkäleet painavat yllättävän paljon. Erityisesti ne suurimmat. Sen lisäksi kivet saattavat olla juuttuneita puiden ja kasvien juuristoihin. Joka tapauksessa vanhan kivimuurin purkaminen edellyttää sekä voimaa, intoa että tietynlaista hulluutta. Sitkeän ponnistelun tuloksena kivi toisensa jälkeen kuitenkin siirtyy sijoiltaan.




Standardimittaisiin kiviin tottunut puutarhuri turhautuu erikokoisiin ja -muotoisiin kivenmurikoihin pihamaallaan. Tuhannen palan palapeli on silkkaa lastenleikkiä kiviseen pulmapeliin verrattuna. Oman haasteensa kivipenkereen luomiseen tuo se, että muurin tulee kestää kuormitusta sekä vaihtelevia vuodenaikoja. Metrin mittaisen pätkän rakentaminen vaatii suunnatonta aivotyöskentelyä, pelisilmää ja ennen kaikkea rautaista peruskuntoa.



Kivipenkereen rakentaminen on yllättävän likaista työtä. Hiekasta ja kivituhkasta erottuva pöly tukkii niin silmät, nenän kuin ihohuokosetkin. Hellekesän päivästä toiseen kestävä lämpöaalto kaksinkertaistaa uutteran puutarhurin kokeman epämukavuuden. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun työn raskaan raatajan mieleen nousee, josko maan sisään uponneen kivimuurin olisi voinut sittenkin vaikka maisemoida piiloon.

Kymmenien juotujen vesipullojen, katkenneiden linjalankojen ja vuodatettujen hikipisaroiden jälkeen puutarhuri asettelee graniittiin ruhjoutuneilla sormillaan viimeisen kiven paikalleen. Valmista. Vihdoinkin. Hullu itseänsä kiittää. Niin sanoo vanha sanontakin. Innokas puutarhuri pääsee istutuspuuhiin.