Poissa silmistä, poissa mielestä

Kellari on kiva ja hyödyllinen. Ongelmaksi kellari muuttuu silloin, kun siellä temuaa vuoden verran sekalainen joukko remonttimiehiä ja -naisia. Sellaisia, jotka jättävät kellariin rakennusjätettä pullollaan olevan säkin "ihan hetkeksi" tai jättävät työkalut aivan ovensuuhun, koska niitä tarvitaan "ihan kohta uudestaan". Kellariin kerääntyy jos jonkinlaista tavaraa. Kuten se viiteen palaan purettu 20 vuoden takainen opiskelijaboksin ruokapöytä, joka uskollisesti odottaa uutta debyyttiään. Tai elinkaarensa ulkopuolelle siirtynyt kompressori, joka on lähtemässä kaatopaikalle "ihan kohta". Mihin muualle muuttolaatikoita voi kantaa kuin kellariin? Näin on käynyt meidän kellarissamme. On selvää, että tarvitsemme 15 sähköjohtoa, puukkoa tai ruuvimeisseliä, koska näin on mahdollista löytää kellarista edes yksi. Hyvässä järjestyksessä olevan olohuoneemme alapuolella sijaitsee katastrofialue.

Niin - eihän voi toki sanoa, ettemme olisi olleet tilanteesta tietoisia. Emäntä ei ole iljennyt käydä kellarissa sitten lokakuun. Isäntäkin on lähinnä huokaillut kellarin ovella kriittiseksi muuttunutta tilannetta. Viihtyisyyden puutteesta ovat kärsineet ilmeisesti myös hiiret, jotka nekin ovat vältelleet kellaria loukuissa olevista herkkupaloista huolimatta. Ulkoportaan korjaushanke pakottaa katsomaan totuutta silmiin. Suursiivouksen edellytys on kunnossa oleva siivouskaappi. Samalla tavoin peruskorjauksen edellytys on edes jonkinlaisessa järjestyksessä oleva työkaluvarasto. Strategia hahmottuu hetkessä. Kaikki tavara on kannettava ulos, muuta vaihtoehtoa kriisinhallinnassa ei tällä kertaa ole.

Sitä mukaa kun tilanne kellarissa kohentuu, tilanne kellarin ulkopuolella alkaa muuttua huonommaksi. Kurkkaus pihamaalle varmistaa, ettei tilanne ole hallinnassa lainkaan. Sisällä näyttäisi nyt avaralta ja hyllyt ovat juuri sopivasti täytettyjä. Mitä tehdä? On luopumisen aika. Nenäkäs, paikalla poikkeava ystävä kehtaa hänkin huomauttaa, että arvotavaroistamme suurin osa joutaa pois. Kaikki ne huolella säilötyt tylsät puukot, ruostuneet naulat, kuivuneet maalitölkit ja sen sellainen tavara. 

Iltapäivällä työn raskaan raatajat nauttivat virvokkeita ja välipalaa ihanassa auringonpaisteessa. Järven jäinen pinta sulaa silmissä. Näkymää häiritsevät ikävästi "mihin nää nyt vielä tungetaan"-tavarat, joille ei tunnu uudesta järjestyksestä löytyvän omaa sijaa.

Sisäeteisen säilytystilaan on etsitty vanhaa peiliovea jo aikaa. Kuinka ollakaan sellainen löytyy kellarista. Ongelmallista on se, että ovi suorittaa kellarissa oven virkaa. Oven poistamisesta poikii seuraava ajatus. Joskus muinaisina vuosikymmeninä tehty väliseinän palanen saa maistaa purkurautaa ja tilalle astuu valo. Raivaaminen palkitsee tekijänsä heti. Ilman siivousta ei olisi löytynyt hengityssuojaimia, purkurautaa sen enempää kuin ruuvinväännintä eikä purkutyötä olisi voinut tehdä. Toisaalta ilman raivaamista ei olisi seinän purkamistakaan, vaan kenties päiväkävely rantaraitilla. Arvokysymys siis tämäkin.

Tässä se siis on. Juuri sopivankokoinen peiliovi kauniilla lukolla. Kuin ihmeen kaupalla lukkoon kuuluva avainkin löytyy kattolautaan naulattuna. Karmit ovat hiukan happamat, se myönnettäköön. Ovat sentään vielä korjattavissa. Tulevana kesänä kauan kellarin pimeydessä ja kosteudessa palvellut ovivanhus pääsee entrauksen kautta uuteen virkaansa eteiseen.

Veni, vidi, vici ei aivan toteutunut tässä taistelussa. Hämärtyvässä illassa voi erottaa vielä nurmikolla pötköttävät räsymattorullat, lätkämailat ja muut kategoriaan hankalat kuuluvat tavarat. Pahin on kuitenkin jo takanapäin.

Pitkä päivä katastrofialueella avaa silmät taas nauttimaan asuinkerroksessa vallalla olevasta sivilisaatiosta. Kauan eläköön peruskorjaaja!

Kevät!

Talvinen värjöttely on takanapäin! Gallträskin jää muuttuu ensin tummaksi ja sitten taas vaaleaksi. Kevät on tulossa satunnaisista räntäsateista ja pakkasöistä huolimatta. Vanhassa talossa asuva huomaa kevään ja lämpimät päivät ensin jaloistaan. Villatohvelin sisällä ei tarvita enää villasukkaa vaan puuvillainen riittää. Takan polttamiskerrat harvenevat ja sisätoppahousuilla alkaa tarkenemaan ulkonakin. Voi tätä valon määrää. Korjausrakentamisen paras vuodenaika on jälleen alkanut!

Talvinen maalaus

Vanhan talon kunnostajaa pidetään usein vähän pöljänä. Eikä syyttä. Samalla rahasummalla, jolla perhe voi hankkia käyttöönsä nykyajan vaatimukset täyttävän omakotitalon, peruskorjaaja saa korjauksenkin jälkeen nurkistaan vuotavan muinaismuiston. Sellaisen, jossa wc on ahdettu entiseen komeroon ja makuuhuoneet ovat sievästi peräkanaa siten, että kauemmaiseen pääsee ainoastaan kahden muun läpi kulkemalla. Kolikolla on aina kaksi puolta, niin tässäkin tapauksessa. Siinä missä uudessa talossa asuvan silmä tylsistyy tehdaspintoihin, peruskorjaaja saa nauttii talonsa mielenkiintoisesta monimuotoisuudesta ja historian havinasta.

Peruskorjaaja on talonsa kautta vähän julkkiskin. Hän ei suinkaan asu "sellaisessa keltaisessa talossa" vaan "ai siinä talossa". Peruskorjaajan mieltä lämmittävät ne ventovieraat ohikulkijat, jotka pysähtyvät ihastelemaan taloa ja muistelemaan lapsuuttaan, jonka maisemamuistoihin talovanhus kuuluu. Viimeistään silloin peruskorjaaja ymmärtää, että talon arvo on muutakin kuin pelkästään arvo itselle. 

Peruskorjaaminen ei ole vain rakentamista. Se on pahimmillaan koukuttava sairaus, johon on vaikea löytää parantavaa lääkettä. Korjauksen kohteena oleva kiinteistö on korjaajalleen paitsi intohimon kohde myös vapaa-ajan täyttävä harrastus ja ajoittainen pakkopulla. Peruskorjaaminen ei ole vain naulaamista ja sahaamista. Se on luovaa toimintaa ja rakentamisen lainalaisuuksien haastamista. Siinä missä normaalin talon omistaja kaivautuu luolastaan aikaisintaan toukokuun puolessa välissä kartoittamaan talonsa huoltotarpeita, korjausrakentaja on puuhastellut toimissaan touhukkaasti jo hyvän aikaa.

Naapureilla riittää ohjelmaa seuratessaan viereisen kiinteistön peruskorjausta. Helmikuussa, kun muut laskettelevat ja viettävät aikaa pulkkamäessä, peruskorjaaja ryhtyy maalaushommiin. Kesken jäänyt vaja kun kaipaa maalia pintaansa. Isäntä tarttuu Virtasen neljän öljyn maaliin, pellavaöljyvernissaan ja homeenestoaineeseen tehdäkseen niistä vajan seinää varten kelpo sekoituksen. Talon emäntä on tottunut tekemään keitoksiaan ruotsalaisesta Ottossonista, puutärpätistä ja raa´asta pellavaöljystä. Vuodenaika ja keliolosuhteet kuitenkin puoltavat tällä kertaa Virtasta.

Maalaaminen talvella on erilaista kuin kesällä. Se on selvää. Peruskorjaaja siunailee Suomen talvea ja kelejä, jotka vaihtelevat räntäsateesta pakkaseen. Isompaa lumimyräkkää maalaajan riesaksi ei onneksi ole tiedossa koko viikolla.  Pitää olla rivakka, jotta saa jotakin aikaiseksi räntäkuurojen välillä. Päivän valoisa aika on niin lyhyt, että jo iltapäivästä joudutaan turvautumaan lisävaloon.

 

Samaan aikaan vajan ovi saa salin pöydällä pintakäsittelyn. Ovenpainikkeeksi valikoituu messinkinen painike, joka on pintakäsitelty valurautaa muistuttavaksi. Painikkeen kaveriksi löytyy sievä avainkilpi. Lukitseminen pohdituttaa. Emäntä matkustaakin suureen kaupunkiin Rakennusapteekin liikkeeseen tekemään kauppaa jykevästä 50-luvun riippulukosta. Nähtäväksi jää, koristaako se kesällä vajan ovea.

Ikkunat vaativat vielä pientä laittelua. Tuulihaat ja sulkijat ovat vasta ostoslistalla. Samoin istutukset saavat odottaa vielä. Mutta värillä on väliä. Tönö näyttää sievältä ohuessa pohjamaalissakin. Maali kuivuu tähän aikaan vuodesta hitaasti, seuraava kerros voidaan levittää vasta muutaman viikon kuluttua. Tunnelma on kuitenkin kohdillaan.

Rakennusmuistoja syksyltä

Säilytystilaa on aina liian vähän. Kuivaa säilytystilaa vielä vähemmän. Lämpimästä säilytystilasta emme uskalla edes unelmoida. Toteamme kuivan varaston tuikitarpeelliseksi työkaluille ja muille rakennustapeille. Osin maapohjainen kellari on kyllä neliöiltään kohtuullisen suuri, mutta käytettävyydeltään auttamattomasti varsin vaatimaton. Kellarin ovi on suunniteltu lapsenkokoisille henkilöille. Tästä olemme saaneet kokemusta jokainen vuorollamme kopsauttaessamme päämme kipeästi oven yläkarmiin.

Tuumasta toimeen, vielä ennen talvea ehdimme kyhätä kasaan kelpo vajan. Vajan paikkaa olemme tuumailleet pitkin kesää ja päätyneet aina samaan kohtaan. Suuren kuusen oksien alta pienelle vajalle löytyy luonteva paikka. Alkusyksy on mukavaa rakentamisen aikaa. Pahimmat helteet ovat ohi, mutta sateet ja tuulet eivät onneksi vielä riepota rakentajaa.

Harkkoperusta ei silmää miellytä, se myönnettäköön. Tarkoituksena on peittää se seuraavana kesänä pensasistutuksin. Sijoittelu onnistuu muuten varsin hyvin - vajanraakile könöttää sievästi kuusen kainalossa tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa.

Runkovaihe etenee joutuisasti kahden miehen voimin. Kattotuolitkin valmistuvat tuossa tuokiossa. Hetkinen vielä ja päästään levittämään aluskate. Uuden rakentaminen on kovin palkitsevaa. Vanhaa kunnostaessa aikaa kuluu huomattavasti enemmän ja korjaaja joutuu testaamaan mielikuvitustaan aika ajoin. Mikään kun ei ole standardia, joten yllätyksiä ilmenee kai useammin kun tavanomaisuuksia.

Paneelit asettuvat seinälle sukkelasti. Huomattavasti työläämpää on ikkunoiden hankkiminen. Ikkunoita tulee kokonaiset kaksi, mutta yhdenkin hankkiminen tuntuu vaivalloiselta. Nykyikkunat ovat nykyikkunan näköisiä ja niissä on poikkeuksetta alumiininen ulkopoka. Tarkoituksena on ajan kanssa sulauttaa vaja tontille siten, ettei se näyttäisi juuri 2013 syksyllä tehdyltä. Puuikkunoitakin toki löytyy, mutta ne ovat neliömäisiä saunaikkunoita eivätkä tähän tarkoitukseen sovi. Metsäkylän navetan ja prorakentajien muilta tukisivustoilta ei apua tähän hätään löydy, sillä maksikorkeus aiheuttaa omat rajoitteensa.

Onneksi apu on useimmiten lähellä kun hätä on suurin. Hyvän ystävän vintiltä löytyy kuin löytyykin passelit ikkunaparit vajaan. Ikää on oletettavasti ainakin kunnioitettavat 100 vuotta, joten ne sopivat tunnelmaan oikein mainiosti. Näen sieluni silmin ikkunoissa sievät punaruutuiset salusiinit. Ennen salusiineja on kuitenkin tehtävä vielä muutama ponnistelu.

Poliittiset kysymykset Kauniaisissa ja maailmalla

Korjausrakentaja on käytännön mies. Toisin sanoin hän on teknisesti suuntautunut. Yhtä kaikki se tarkoittaa sitä, että korjausrakentajalta puuttuu sisälukutaito. Tai selkokielisesti - hän on kaikessa älyttömyydessään mitään ymmärtämätön. Kauniaisten laajasti kirjasivistyneiden kuntalaisten keskellä korjausrakentajalla on aika selviäminen. Edes tiheäksi muuttunut sähköpostiviestittely Kauniaisten rakennusvalvonnan kanssa ei avaa korjausrakentajalle asioiden todellista tolaa. Ei mikään ihme, että rakennustarkastaja väsyy ja hermostuu jatkuvaan postilla pommittamiseen.

"Pyydän välittömästi korjaamaan Kauniaisten kaupungin rakennuslautakunnan esityslistaan kirjatun virheen: "Lisäksi kyseisen puoleisella julkisivulla on "autosuoja", joka on sijoitettu hyvin lähelle rakennusta. (valokuva liitemateriaalina)". Kyseinen "autosuoja" on tosiasiallisesti remontin aikainen rakennustarvike- ja työkalusuoja, joka poistetaan kevään aikana, kun suurin remontti on valmistunut. Väliaikaisuuden vuoksi sitä ei tule ottaa huomioon päätöksenteossa."

Korjausrakentaja on monisanainen mies. Viestit ovat pitkiä, mutta saadut vastaukset lyhyitä.

"Selvityksesi tullaan ottamaan huomioon päätöksenteossa ja esitysteksti tullaan muuttamaan sen mukaisesti."

Korjausrakentaja selaa rakennuslautakunnan esityslistaa huomatakseen, ettei asiantilaan ole tullut muutosta. Väsymätön korjausrakentaja jatkaa tivaamistaan. Lausunnoistaan tarkka rakennustarkastaja vastaa harkituin sanakääntein. 

"Kiitos kommentista"

Ei varmuus venettä kaada, tuumaa korjausrakentaja ja päättää siirtää pressukatoksensa muualle. Runsaan tunnin uutteran työskentelyn tulos on kaaos pihamaalla. Vielä toinen tunti ja kaikki on taas järjestyksessä. Koskaan aiemmin kokonaisen autokatoksen purkaminen ja rakentaminen ei ole käynyt näin vikkelästi.

 

Korjausrakentaja jää pohtimaan pressutelttansa alla lymyilevän lautapinon syvintä olemusta. Kysymyksessä ei ole missään tapauksessa mikä tahansa lautapino. Korjausrakentajalle on valjennut, että se on "autosuoja", "rakennelma", "oleellinen osa päätöksentekoa" ja siitä otetut valokuvat "selvittävät tilannetta rakennuspaikalla". Rakentaja pohtii, milloin lautapino muuttuu autokatokseksi. Silloin kun se peitetään pressulla? Vai silloin kun se on riittävän korkea? Tai miten lautapino muuttuu autoksi? Viis siitä. Korjausrakentajan päässä syttyy lamppu – hänellä on yllättäen autokatos. Aiemmin valmis lopputulos on vaatinut hikoilua työmaalla. Nyt valmista tulee tuossa tuokiossa ja aivan remontoijan huomaamatta. 

Estetiikankaipuinen korjausrakentaja innostuu oitis jalostamaan vaatimatonta pressutelttaansa. Hän miettii asianmukaisia perustuksia, kattorakenteita ja ränniratkaisuja. Samalla hän huolestuu. Pressuteltan sijainti on merkittävä tekijä pohdittaessa uudistalon sijaintia. Miten sen omavaltainen siirtäminen toisaalle on vaikuttanut asiaan? Olisiko siirtämiseen pitänyt pyytää lupa kaupungin rakennustarkastajalta? Joudutaanko nyt huolella suunniteltua uudistaloa siirtämään johonkin toiseen kohtaan? Vai vaikuttaako pressuteltta uudisrakennuksen sijaintiin siitäkin huolimatta, että se lepattaa nyt toisella puolella tonttia?

Rakennuslautakunnan esityslistassa tulevan naapurin autokatosta ylistetään. Sen sijainti on erinomainen ja autopaikat on ”siististi järjestetty”. Peruskorjaaja on pikkumaiseen tapaansa hiukan loukkaantunut. Kukaan ei mainitse sanallakaan hänen pressutelttansa ominaisuuksista, vaikka sitä autosuojaksi tituleerataankin. Se ei ole ilmeisesti sen enempää siisti, järjestyksessä kuin suorassakaan.  Tai ainakaan visuaalisella etäisyydellä mistään. Onneton korjausrakentaja ei ollut ymmärtänyt, että hänen puutavarasuojansa on osallistunut kaupungin toimesta järjestettyyn autokatoksien kauneuskilpailuun. Korjausrakentajan puolustukseksi sanottakoon, ettei hän ollut ymmärtänyt edes sitä, että lautapinoja suojaava pressuteltta onkin autokatos.

Peruskorjaaja lähettää rakennustarkastajalle tulistuneen sähköpostin.

"Otan nyt kolmatta kertaa esille ”autosuoja”-asian. Miksi täysin asiaankuulumattomasta ”autosuojasta” on edelleen 12.3.2014 maininta esityslistassa, samoin valokuva? Siitäkin huolimatta, että olemme ilmoittaneet väliaikaisen, rakennustarvikkeita ja työkaluja sisältävän sääsuojan olevan nyt aivan toisaalla. Millä tavoin kuvat siis ovat oleellinen osa päätöksentekoa? Haluamme myös tietää, olisiko kevytrakenteinen, väliaikainen ja remonttitarpeita sisältävä pressusuoja mielestänne peruste uudistalon sijoittelulle? Jos ei, niin miksi olette maininneet sen esityslistassa eräänä vaikuttavana tekijänä?"

Rakennustarkastajalla, jos jollakin on rautaiset hermot eikä hän hätkähdä joutavasta. Jäätävän rauhallinen vastaus kuuluu seuraavasti:

"Asian käsittely on tältä erää päättynyt rakennusvalvonnan osalta."

Finito, Igitur perfecti, case is closed  ja jotta ei unohdettaisi, missä kaupungissa ollaan, niin saken har ändats tai jotain sinnepäin. ”Autosuoja” näyttää olevan mitä suuremmissa määrin poliittinen kysymys. Rakennustarkastajassakin taitaa olla pikkuisen poliitikon vikaa. No comments tulee sujuvan sukkelasti. ”Autosuojan” sisällä oleva irtaimisto on toisaalta myös juridinen kysymys. Sellainen asia, johon peruskorjaaja saa toki esittää kommenttejaan.

"Toinen tontin omistaja on esittänyt, että kyseinen rakennelma toimii varastotilana ja on väliaikainen."

Pressuteltan sisällöstä ei näytä olevan toistaiseksi siis täyttä varmuutta. Demokratian nimissä sen enempää rakennustarkastajalla kuin peruskorjaajalla itselläänkään. Asiaa tullaan punnitsemaan rakennuslautakunnallisessa oikeusasteessa. Rakennustarkastaja on joka tapauksessa selviytynyt voittajana pikajuoksun ensimmäisestä erästä sekä aikaa että peruskorjaajan nuhruista pressutelttaa vastaan. Kas siinäpä varmasti mieluinen voitto.

Peruskorjaaja tyytyy ainakin toistaiseksi kohtaloonsa. Hän istahtaa keittiön ikkunan ääreen kahvikupponen ja uunituore Nykypäivä kädessään ja pohtii kannattaako kulttuurishistoriallisia arvoja puolustaa oikeastaan lainkaan. Kannattaisiko nousta barrikadeille mieluummin ihmisoikeuskysymysten tai otsikoissa vilahtelevan Nato-asian puolesta? Korjausrakentaja katselee ulos ikkunasta. Kenties jo muutaman kuukauden kuluttua oranssien paalujen etäisyydellä nousee korkeuksiin pystysuora seinä. "Tummanharmaa". Vaan mitäpä peruskorjaaja turhaan murehtii. Virassaan ansioitunut rakennustarkastaja on todennut, ettei seinämä häiritse ikkunanäkymiä saati sitten viihtyisyyttä sen enempää kuin pimennä seinustaakaan. Jos peruskorjaaja ei sitä ymmärrä, niin se on pelkästään hänen omaa älyttömyyttään. Hän silmäilee uudestaan Nykypäivän otsikoita. Onneksi häneltä ei kysellä mitään Natosta. Jos hän ei ymmärrä edes omaa tai naapurin parasta, niin kuinka hän voisi käsittää mitään kokonaisen kansakunnan edusta?

     Näkymä keittiön pöydän äärestä