Missä maat on mainioimmat - Mäntyharjulta Kauniaisiin

Satiirisia ajatuksia - 

Rantojen rakentamista valvotaan nykyisin ihmeellisen tiukasti. Mäntyharjun maisemissa lapsuutensa viettänyt kaupunkilainen voi vain ihmetellä, kun papan perintötontille järven rantaan ei 2000-luvulla enää saakaan rakentaa kesätönöä perheen kesänviettoa varten maaseutupitäjän vartioidessa rantamaisemiaan maanomistajan oikeuksista piittaamatta.

Täällä Kauniaisissa on onneksi väljempää. On joidenkin mielestä aivan oikein, etteivät 100-vuotiaat hökkelit saa arvoaan suurempaa asemaa kaupunkikuvassa. Rannat voidaan kansalaisten silmäniloksi täyttää uljailla uudisrakennuksilla juuttumatta joutaviin mielipidekysymyksiin kuten kulttuurishistoriallisiin arvoihin. 

Ja onko niitä todellisuudessa edes, arvoja nimittäin? Maakuntamuseon intendentti piipittää pölyisistä arkistoistaan Gallträsk-järven pohjoispuolen rakennetun ympäristön maakunnallisesta arvosta ymmärtämättä lainkaan isoa kuvaa.  Samaan historian havinaan on tainnut takertua myös Uudenmaan liitto, joka tuotoksessaan ”Missä maat on mainioimmat” ilmeisen tarkoitushakuisesti kuntien rakennusoikeutta vähentääkseen esittelee suomalaisia kulttuurimaisemia ja mainitsee siinä jopa Kauniaisten huvila-asutuksen. Onneksi järjen ääni on määräävässä asemassa. Kaupungin ammattitaitoinen rakennustarkastaja on aika epeli. Hän toteaa, että

Alueen muun rakentamisen kanssa samankaltainen rakentaminen ei siis anna perustetta ajanmukaisuuden arviointiin, ellei kyseessä oleva alue ole ympäristöllisesti tai toiminnallisesti merkittävä. Kyseistä aluetta ei ole arvotettu tämäntyyppiseksi alueeksi.

Asia on sitten niin. Piste. Kiistanalaista asiaahan ei siis voi edes olla. Kaupungin asemakaavan suomin ohjauskeinoin on muokattu lähes kivikautisesta ranta-alueesta tyylikäs ja moderni kokonaisuus. 70-luvun matalat punatiilirakennukset vuoropuhelevat 80- ja 90-lukujen ilmentymien kanssa muodostaen iloisen sekametelisopan. Se jos jokin on monimuotoisuutta ja värikkyyttä, josta harmaassa maailmassaan elävän suomalaisen pitäisi sunnuntaisella päiväkävelyllään ammentaa voimaa arkeensa. Ranta-alueella tosin pönöttää vielä muutama vanha hökkeli, joista rohkeimmat käyttävät termejä ”suojeltu” ja ”kulttuurihistoriallisesti arvokas”.  Asiaa laajemmin taitavat ymmärtävät ne pompööseiksi rakennelmiksi, jotka eivät oikein millään lailla onnistu ilmentämään tilaa, jota ne pyrkivät kuvaamaan. Tällaiset rakennukset eivät saa määrittää rannan rakentamista. 

Myös toisenlaisia kannanottoja kuullaan. Hieman ristiriitaisesti aiempaan nähden kaupungin rakennusvalvonnan monitaituri sivistää rakennustaiteesta ymmärtämättömiä kansalaisia kertomalla suunnitellusta uudisrakennuksesta seuraavasti

Vaikka rakennus onkin modernia arkkitehtuuria, voidaan katsoa, että se on alueen muun rakentamisen kanssa samankaltaista.

Voiko muuta kuin pahoittaa mielen uudisrakennuksen suunnitelleen arkkitehdin puolesta. Kuinka näin ajattelemattomasti voidaan todeta?  Kuinka henkeäsalpaavan kaunis uudisrakennus voidaan rinnastaa kömpelöihin ja jopa kertaustyylisiksi luonnehdittaviin talonrisoihin?

Suurin huoli on se, miten Kauniainen pystyy uudistamaan rantaraittia kulkevien kuntalaisten näkymiä tulevina vuosina, kun rakennuspaikkoja ei enää ole? Kaupunki on aiemmilla vuosikymmenillä onnistunut siinä ihailtavasti. Toivottavasti osaamme kuitenkin ottaa oppia menneisyydestä ja löydämme asemakaavoituksen ja muun maanrakentamisen alalla tien takaisin virkeälle 60-luvulle, jolloin sentään osattiin tarttua toimeen ja raivata rohkeasti pois vanhoja rötisköjä. Talonrötisköjä, jotka eivät millään muotoa sopineet moderniin, elettävää hetkeä korostavaan arvomaailmaan ja sitä kautta rakennettuun ympäristöön. Emmehän elä historiassa, vaan tässä ja tulevassa hetkessä. Historian kokeneet ihmiset ovat aika päivää sitten kuolla kupsahtaneet pois eivätkä ole katsomassa maisemia. Nyt eletään tätä hetkeä. 

Kuntien kaavamonopoliin sisältyy suuri vastuu. Vastuu edellyttää kuitenkin suurta viisautta. Entä jos se on kadoksissa?