Talvinen maalaus

Vanhan talon kunnostajaa pidetään usein vähän pöljänä. Eikä syyttä. Samalla rahasummalla, jolla perhe voi hankkia käyttöönsä nykyajan vaatimukset täyttävän omakotitalon, peruskorjaaja saa korjauksenkin jälkeen nurkistaan vuotavan muinaismuiston. Sellaisen, jossa wc on ahdettu entiseen komeroon ja makuuhuoneet ovat sievästi peräkanaa siten, että kauemmaiseen pääsee ainoastaan kahden muun läpi kulkemalla. Kolikolla on aina kaksi puolta, niin tässäkin tapauksessa. Siinä missä uudessa talossa asuvan silmä tylsistyy tehdaspintoihin, peruskorjaaja saa nauttii talonsa mielenkiintoisesta monimuotoisuudesta ja historian havinasta.

Peruskorjaaja on talonsa kautta vähän julkkiskin. Hän ei suinkaan asu "sellaisessa keltaisessa talossa" vaan "ai siinä talossa". Peruskorjaajan mieltä lämmittävät ne ventovieraat ohikulkijat, jotka pysähtyvät ihastelemaan taloa ja muistelemaan lapsuuttaan, jonka maisemamuistoihin talovanhus kuuluu. Viimeistään silloin peruskorjaaja ymmärtää, että talon arvo on muutakin kuin pelkästään arvo itselle. 

Peruskorjaaminen ei ole vain rakentamista. Se on pahimmillaan koukuttava sairaus, johon on vaikea löytää parantavaa lääkettä. Korjauksen kohteena oleva kiinteistö on korjaajalleen paitsi intohimon kohde myös vapaa-ajan täyttävä harrastus ja ajoittainen pakkopulla. Peruskorjaaminen ei ole vain naulaamista ja sahaamista. Se on luovaa toimintaa ja rakentamisen lainalaisuuksien haastamista. Siinä missä normaalin talon omistaja kaivautuu luolastaan aikaisintaan toukokuun puolessa välissä kartoittamaan talonsa huoltotarpeita, korjausrakentaja on puuhastellut toimissaan touhukkaasti jo hyvän aikaa.

Naapureilla riittää ohjelmaa seuratessaan viereisen kiinteistön peruskorjausta. Helmikuussa, kun muut laskettelevat ja viettävät aikaa pulkkamäessä, peruskorjaaja ryhtyy maalaushommiin. Kesken jäänyt vaja kun kaipaa maalia pintaansa. Isäntä tarttuu Virtasen neljän öljyn maaliin, pellavaöljyvernissaan ja homeenestoaineeseen tehdäkseen niistä vajan seinää varten kelpo sekoituksen. Talon emäntä on tottunut tekemään keitoksiaan ruotsalaisesta Ottossonista, puutärpätistä ja raa´asta pellavaöljystä. Vuodenaika ja keliolosuhteet kuitenkin puoltavat tällä kertaa Virtasta.

Maalaaminen talvella on erilaista kuin kesällä. Se on selvää. Peruskorjaaja siunailee Suomen talvea ja kelejä, jotka vaihtelevat räntäsateesta pakkaseen. Isompaa lumimyräkkää maalaajan riesaksi ei onneksi ole tiedossa koko viikolla.  Pitää olla rivakka, jotta saa jotakin aikaiseksi räntäkuurojen välillä. Päivän valoisa aika on niin lyhyt, että jo iltapäivästä joudutaan turvautumaan lisävaloon.

 

Samaan aikaan vajan ovi saa salin pöydällä pintakäsittelyn. Ovenpainikkeeksi valikoituu messinkinen painike, joka on pintakäsitelty valurautaa muistuttavaksi. Painikkeen kaveriksi löytyy sievä avainkilpi. Lukitseminen pohdituttaa. Emäntä matkustaakin suureen kaupunkiin Rakennusapteekin liikkeeseen tekemään kauppaa jykevästä 50-luvun riippulukosta. Nähtäväksi jää, koristaako se kesällä vajan ovea.

Ikkunat vaativat vielä pientä laittelua. Tuulihaat ja sulkijat ovat vasta ostoslistalla. Samoin istutukset saavat odottaa vielä. Mutta värillä on väliä. Tönö näyttää sievältä ohuessa pohjamaalissakin. Maali kuivuu tähän aikaan vuodesta hitaasti, seuraava kerros voidaan levittää vasta muutaman viikon kuluttua. Tunnelma on kuitenkin kohdillaan.