Sivun näyttöjä yhteensä

Tietoja minusta

Oma kuva
Tämä blogi on perustettu kertomaan eräästä vanhasta huvilasta ja sen vaiheista. Tarina on sekametelisoppa menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tarinan takana on perhe, joka otti asemakaavalla suojellun 100-vuotiaan huvilan hoiviinsa keväällä 2013. Usean vanhan talon kunnostushankkeen jälkeen he löysivät kotisatamaan Kauniaisiin, Gallträskin rantaan. Huvila oli ollut vuokralla pitkään ja osin siksi huonossa kunnossa. Huvilan korjaamisen ideologia noudattaa Panu Kailan kymmentä käskyä. Mitään vanhaa ja käyttökelpoista ei hylätä ilman hyviä perusteita. Korjaamisessa arvostetaan aitoa ja laadukasta. Toki virheitä sattuu, mutta pyrkimys siis on hyvä. Olemme iloisia kaikesta palautteesta, niin risuista kuin ruusuistakiin. Samoin oivaltavista ideoista ja ajatuksista. Sana on vapaa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Rakennusmuistoja syksyltä

Säilytystilaa on aina liian vähän. Kuivaa säilytystilaa vielä vähemmän. Lämpimästä säilytystilasta emme uskalla edes unelmoida. Toteamme kuivan varaston tuikitarpeelliseksi työkaluille ja muille rakennustapeille. Osin maapohjainen kellari on kyllä neliöiltään kohtuullisen suuri, mutta käytettävyydeltään auttamattomasti varsin vaatimaton. Kellarin ovi on suunniteltu lapsenkokoisille henkilöille. Tästä olemme saaneet kokemusta jokainen vuorollamme kopsauttaessamme päämme kipeästi oven yläkarmiin.

Tuumasta toimeen, vielä ennen talvea ehdimme kyhätä kasaan kelpo vajan. Vajan paikkaa olemme tuumailleet pitkin kesää ja päätyneet aina samaan kohtaan. Suuren kuusen oksien alta pienelle vajalle löytyy luonteva paikka. Alkusyksy on mukavaa rakentamisen aikaa. Pahimmat helteet ovat ohi, mutta sateet ja tuulet eivät onneksi vielä riepota rakentajaa.



Harkkoperusta ei silmää miellytä, se myönnettäköön. Tarkoituksena on peittää se seuraavana kesänä pensasistutuksin. Sijoittelu onnistuu muuten varsin hyvin - vajanraakile könöttää sievästi kuusen kainalossa tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa.




Runkovaihe etenee joutuisasti kahden miehen voimin. Kattotuolitkin valmistuvat tuossa tuokiossa. Hetkinen vielä ja päästään levittämään aluskate. Uuden rakentaminen on kovin palkitsevaa. Vanhaa kunnostaessa aikaa kuluu huomattavasti enemmän ja korjaaja joutuu testaamaan mielikuvitustaan aika ajoin. Mikään kun ei ole standardia, joten yllätyksiä ilmenee kai useammin kun tavanomaisuuksia.










Paneelit asettuvat seinälle sukkelasti. Huomattavasti työläämpää on ikkunoiden hankkiminen. Ikkunoita tulee kokonaiset kaksi, mutta yhdenkin hankkiminen tuntuu vaivalloiselta. Nykyikkunat ovat nykyikkunan näköisiä ja niissä on poikkeuksetta alumiininen ulkopoka. Tarkoituksena on ajan kanssa sulauttaa vaja tontille siten, ettei se näyttäisi juuri 2013 syksyllä tehdyltä. Puuikkunoitakin toki löytyy, mutta ne ovat neliömäisiä saunaikkunoita eivätkä tähän tarkoitukseen sovi. Metsäkylän navetan ja prorakentajien muilta tukisivustoilta ei apua tähän hätään löydy, sillä maksikorkeus aiheuttaa omat rajoitteensa.




Onneksi apu on useimmiten lähellä kun hätä on suurin. Hyvän ystävän vintiltä löytyy kuin löytyykin passelit ikkunaparit vajaan. Ikää on oletettavasti ainakin kunnioitettavat 100 vuotta, joten ne sopivat tunnelmaan oikein mainiosti. Näen sieluni silmin ikkunoissa sievät punaruutuiset salusiinit. Ennen salusiineja on kuitenkin tehtävä vielä muutama ponnistelu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti