Karavaani kulkee ja koirat haukkuu

Peruskorjaajan elämä on ajoittain yhtä kaaosta. Jokainen rakentamisen kanssa tekemisessä ollut tietää, että remontoinnissa ja suursiivouksessa on paljon yhtäläisyyksiä. Ennen helpotuksen huokausta on koettava lian, sotkun, innostuksen, turhautumisen, väsymyksen ja vaivan hetket.

Ahkera peruskorjaaja liikennöi uupumatta työmaan, kaatopaikan ja puutavaraliikkeen väliä. Milloin kyydissä on lautaa, milloin hiirenpesäksi muuttunutta karhuntaljaa. Huikaisevan korkeat peräkärrykuormat herättävät kunnioitusta kanssa-autoilijoissa ja edesauttavat jännittäviä hetkiä liikenteessä. Todellinen ammattilainen saa kaatopaikalla ensin vakavan varoituksen ja lopulta viimeisen varoituksen toistuvasti liian isoista kuormista. Vajailla kuormilla ei ajella -periaate on iskostunut nuukan rakentajan takaraivoon.

Työmaan logistiikka ansaitsee rakentajan erityisen huomion. Sekalaiset puutavarapinot ja ympäriinsä lojuvat, läpikastuneet eristepaalit kiusaavat paitsi rakentajaa itseään myös rajanaapuria. Kaiken A ja O on varastointi. Välivarastointia varten on markkinoilla tarjolla monenlaisia ratkaisuja. Kaikki toistaan rumempia, vaan jostain on valittava. 

 

Vedenpitävä katos ilahduttaa paneeleita talvi-illassa sahaavaa rakentajaa tuulen ja tuiskun raivotessa teltan ulkopuolella. Rouvaa ilahduttaa ensisijassa ajatus telttojen häviämisestä remontin päätyttyä.

Puutavaran väliaikainen sääsuoja saattaa herättää kanssaihmisissä odottamattomia reaktioita. Peruskorjaajan on oltava varuillaan erityisesti kaupungin rakennusvalvonnan kanssa. Tuulessa huojuva pressukatos herättää viereisen hallinnanjakoalueen rakennuslupahakemuksen kanssa painivan rakennustarkastajan mielenkiinnon. Eipä aikaakaan, kun tarkkanäköinen saattaa nähdä rakennustarkastajan ottavan asemia naapurin puolella kuin huippuunsa koulutettu kommando kamera kainalossaan. Salamyhkäisyyttä ei saa tulkita väärin, se on vain kaupungin osoittamaa hienotunteisuutta. Kirjallista lupaa kuvaamiseen on kysytty naapurilta eikä näin suotta ole häiritty raskaassa työssään raatavaa remontoijaa.

Hämmentynyt peruskorjaaja voi eräänä päivänä nähdä rakennuslautakunnan verkkosivujen esityslistassa kuvan nuhjaantuneesta pressuteltastaan. Väliaikainen puutavaravarasto on esityslistassa muuttunut pysyväksi ”autosuojaksi”. Peruskorjaajan suu loksahtaa auki esityslistaa tiiraillessa. Monessa mukana ollut pressuviritelmä antaa omalta osaltaan perusteen hyväksyä uudisrakennuksen sijoittuminen alle viiden metrin päähän talovanhuksesta. Talon kyljessä kyyhöttävä pressukatos häiritsee näkymää keittiön ikkunasta muutenkin, tuumaa rakennustarkastaja, joten yksi uudistalo heti sen takana ei tilannetta juuri pahenna. Joskus rakennusluvan hyväksyminen vaatii erikoismenettelyjä. Onnekasta on, että ennen rakennustarkastajan rakennusvalvonnallista offensiivia remontoija on ehtinyt purkaa telineet talon seinustalta. Ties mitä niiden perusteella olisi saanut rakentaa – kerrostalon? 

 

Peruskorjaaja tuskailee kahden tulen välissä. Toisaalla kaupungin kaava-asiantuntija huomauttaa ankarasti, että rakennusten omistajan vastuulla oleva pihojen hoito ja siisteys vaikuttavat kulttuurishistoriallisten arvojen säilymiseen. Vastakkaisella suunnalla ahdistaa ajatus rakennustarkastajasta kameroineen rakentajapoloista ja tämän pressutelttaa tarkkailemassa.

Rakennustarkastaja on havainnut tutkimusretkellään toki muitakin perusteita uudisrakennuksen sijoittumiselle huvilan kylkeen. 

”Tällä hetkellä vanhan rakennuksen koillisen puolella sijaitsee tiheä korkea havupuusto, joka estää päivänvalon saannin kyseisen julkisivun ikkunoista.” 

Kuitenkin huvilan ikkunan ääressä istuva voi nähdä valoa läpäisemättömän tiheikön läpi sen toisella puolella olevan talon. Ja sen ikkunasta näkyvän naapurin lueskelemassa mainoksia ja nauttimassa välipalaa. Vihreä-valko-raitaisessa puuvillapaidassaan. Tuuheus ja tiheys ovat niin suhteellisia käsitteitä.

Uudisrakennuksen ja vanhan huvilan yhteensovittaminen on haastavaa. Sen peruskorjaaja toteaa lukiessaan esityslistaa eteenpäin. Erityistä kummastelua aiheuttaa käsite etäisyys, jota hän itse on tottunut mittaamaan mittanauhalla tai hätätapauksessa askelin. Rakennusvalvonta on sen sijaan siirtynyt uuteen aikaan. Koska huvilan ja suunnitellun uudisrakennuksen välillä ei tule jäämään lain määräämää etäisyyttä, helpotetaan ongelmaa ottamalla käyttöön visuaalinen etäisyys. Jotain kai sekin. Pyörryksiin peruskorjaaja joutuu viimeistään todetessaan, että hän ei ole tulevan naapurinsa naapuri. Eikä missään tapauksessa ”muu tontinomistaja”. Eikä oikeastaan edes asianosainen. Yksioikoinen peruskorjaaja murehtii, saattaako hän muuttua vielä uudisrakennuksen maksajaksi, onhan hän lukemansa mukaan luvanhakija siinä missä uudistalon rakentajakin. Varsinainen riesa uudisrakennuksen tiellä on kuitenkin lopulta peruskorjaajalle rakas talovanhus, joka sijaitsee sopimattomalla tavalla rakennusruudussaan.

Yli 100-vuotiaan talon historiassa nämä näytelmän tragikoomiset vaiheet hiipuvat ennemmin tai myöhemmin historian havinaan. Kuten aikaisemmatkin kohtaukset sen historiassa. Viimeistään muutaman vuosikymmenen kuluttua, kun peruskorjaaja vaimoineen makaa uudisrakentajan, rakennustarkastajan ja maankäyttöpäällikön kanssa Kauniaisten kirkkomaalla hyvässä yhteisymmärryksessä ja lain määrittämällä etäisyydellä toisistaan. Ehkä siihen mennessä uutta sukupolvea edustava perhe on jälleen menettänyt sydämensä vanhalle talolle ja väsymättä kohtaa peruskorjauksen riemut ja vastoinkäymiset. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Rakennuslautakunnan esitys on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa

http://www2.kauniainen.fi/dynasty/fin/kokous/20142033-3.HTM