Kellari on kiva ja hyödyllinen. Ongelmaksi kellari muuttuu silloin, kun siellä temuaa vuoden verran sekalainen joukko remonttimiehiä ja -naisia. Sellaisia, jotka jättävät kellariin rakennusjätettä pullollaan olevan säkin "ihan hetkeksi" tai jättävät työkalut aivan ovensuuhun, koska niitä tarvitaan "ihan kohta uudestaan". Kellariin kerääntyy jos jonkinlaista tavaraa. Kuten se viiteen palaan purettu 20 vuoden takainen opiskelijaboksin ruokapöytä, joka uskollisesti odottaa uutta debyyttiään. Tai elinkaarensa ulkopuolelle siirtynyt kompressori, joka on lähtemässä kaatopaikalle "ihan kohta". Mihin muualle muuttolaatikoita voi kantaa kuin kellariin? Näin on käynyt meidän kellarissamme. On selvää, että tarvitsemme 15 sähköjohtoa, puukkoa tai ruuvimeisseliä, koska näin on mahdollista löytää kellarista edes yksi. Hyvässä järjestyksessä olevan olohuoneemme alapuolella sijaitsee katastrofialue.
Niin - eihän voi toki sanoa, ettemme olisi olleet tilanteesta tietoisia. Emäntä ei ole iljennyt käydä kellarissa sitten lokakuun. Isäntäkin on lähinnä huokaillut kellarin ovella kriittiseksi muuttunutta tilannetta. Viihtyisyyden puutteesta ovat kärsineet ilmeisesti myös hiiret, jotka nekin ovat vältelleet kellaria loukuissa olevista herkkupaloista huolimatta. Ulkoportaan korjaushanke pakottaa katsomaan totuutta silmiin. Suursiivouksen edellytys on kunnossa oleva siivouskaappi. Samalla tavoin peruskorjauksen edellytys on edes jonkinlaisessa järjestyksessä oleva työkaluvarasto. Strategia hahmottuu hetkessä. Kaikki tavara on kannettava ulos, muuta vaihtoehtoa kriisinhallinnassa ei tällä kertaa ole.
Sitä mukaa kun tilanne kellarissa kohentuu, tilanne kellarin ulkopuolella alkaa muuttua huonommaksi. Kurkkaus pihamaalle varmistaa, ettei tilanne ole hallinnassa lainkaan. Sisällä näyttäisi nyt avaralta ja hyllyt ovat juuri sopivasti täytettyjä. Mitä tehdä? On luopumisen aika. Nenäkäs, paikalla poikkeava ystävä kehtaa hänkin huomauttaa, että arvotavaroistamme suurin osa joutaa pois. Kaikki ne huolella säilötyt tylsät puukot, ruostuneet naulat, kuivuneet maalitölkit ja sen sellainen tavara.
Iltapäivällä työn raskaan raatajat nauttivat virvokkeita ja välipalaa ihanassa auringonpaisteessa. Järven jäinen pinta sulaa silmissä. Näkymää häiritsevät ikävästi "mihin nää nyt vielä tungetaan"-tavarat, joille ei tunnu uudesta järjestyksestä löytyvän omaa sijaa.
Sisäeteisen säilytystilaan on etsitty vanhaa peiliovea jo aikaa. Kuinka ollakaan sellainen löytyy kellarista. Ongelmallista on se, että ovi suorittaa kellarissa oven virkaa. Oven poistamisesta poikii seuraava ajatus. Joskus muinaisina vuosikymmeninä tehty väliseinän palanen saa maistaa purkurautaa ja tilalle astuu valo. Raivaaminen palkitsee tekijänsä heti. Ilman siivousta ei olisi löytynyt
hengityssuojaimia, purkurautaa sen enempää kuin ruuvinväännintä eikä
purkutyötä olisi voinut tehdä. Toisaalta ilman raivaamista ei olisi seinän purkamistakaan, vaan kenties päiväkävely rantaraitilla. Arvokysymys siis tämäkin.
Tässä se siis on. Juuri sopivankokoinen peiliovi kauniilla lukolla. Kuin ihmeen kaupalla lukkoon kuuluva avainkin löytyy kattolautaan naulattuna. Karmit ovat hiukan happamat, se myönnettäköön. Ovat sentään vielä korjattavissa. Tulevana kesänä kauan kellarin pimeydessä ja kosteudessa palvellut ovivanhus pääsee entrauksen kautta uuteen virkaansa eteiseen.
Veni, vidi, vici ei aivan toteutunut tässä taistelussa. Hämärtyvässä illassa voi erottaa vielä nurmikolla pötköttävät räsymattorullat, lätkämailat ja muut kategoriaan hankalat kuuluvat tavarat. Pahin on kuitenkin jo takanapäin.
Pitkä päivä katastrofialueella avaa silmät taas nauttimaan asuinkerroksessa vallalla olevasta sivilisaatiosta. Kauan eläköön peruskorjaaja!
Hieno huvila.
VastaaPoista